Siirry suoraan sisältöön

Ajankohtaista koronavirusrokotteista!

Koronarokoteaikoja saatavilla!
Lasten rokotusajanvaraukset neuvolan numerosta: 040 355 1361 (5-11v)
Aikuisten rokotusajanvaraukset 040 7133 660 (huomaa numerovalinta!), yli 12-vuotiaat
Koronataudin sairastanut ja kolme rokoteannosta saanut ei tarvitse neljättä rokotetta. Sairastettu koronavirustauti muodostaa immuunivasteen samalla tavoin kuin rokoteannos.
Koronataudin sairastanut ja kolme rokoteannosta saanut ei tarvitse neljättä rokoteannosta, sillä sairastettu tauti vastaa yhtä rokoteannosta. On kuitenkin huomattava, että rokoteannoksen ja koronavirustartunnan välin on oltava riittävän pitkä, vähintään 6 viikkoa, jotta tartunnan voidaan katsoa vastaavan yhtä rokoteannosta. Muuten ei ole väliä, kuinka kauan sitten tauti on sairastettu. Sairastetun taudin ja rokotteen välillä on siis voinut kulua pitkäkin aika. Pidemmällä aikavälillä saavutetaan parempi immuunivaste.
Koska kaikkia koronatartuntoja ei varmisteta laboratoriotestein, tulee rokotuksissa huomioida myös muulla tavoin kuin laboratoriossa varmistetut koronataudit. Myös esimerkiksi kotitestillä todettu koronatauti lasketaan yhdeksi rokoteannokseksi.
Lähde: THL 9.8.2022
Kurkkaa koronarokotusten kohderyhmät täältä!
Jaa